Lina Bengtsdotter: Annabelle - Tuore debyyttihelmi Ruotsista

Lina Bengtsdotter: Annabelle
Otava, 2018
366 sivua

Vuoden 2017 Visbyn dekkarifestivaaleilla vuoden esikoisdekkarina palkittu Lina Bengtsdotterin Annabelle on kehunsa ansainnut. Annabelle ammentaa kyllä runsaasti ominaisuuksia suositusta, mutta ajoittain jo vähän liiankin tutuksi käyneestä ruotsalaisdekkarien tyylistä, mutta onnistuu silti olemaan raikas tuulahdus tässä joukossa!

17-vuotias Annabelle katoaa bileiden jälkimainingeissa pienessä Gullspångin kunnassa jäljettömiin. Koko pieni paikkakunta on järkyttynyt, Annabellen perheestä puhumattakaan.

Tukholmalaistunut, mutta kyseistä Gullspångista kotoisin oleva, rikostutkija Charlie Lager lähetetään selvittämään tapausta. Lapsuudesta tutut maisemat ja seudut tuovat Charlielle mukanaan myös omat henkilökohtaiset traumaattiset muistot.

Annabelle on yksi niistä helmistä, jollaisia etsiessäni olen valmis kahlaamaan läpi muutaman heikommankin kirjan! Sellainen, joka tempaisee mukaansa alusta saakka, jossa jännitys kantaa loppuun saakka ja onnistuu vieläpä yllättämään. Debytantin vahvana avauksena ja alusta loppuun saakka otteessaan pitävänä kertojana Bengtsdotter toi mieleeni Kati Hiekkapellon ja hänen esikoisteoksensa, Kolibrin. Tarinassa ei juuri yhtäläisyyksiä ole, mutta sama, innostunut tunne minulla oli, kun kirja loppui.

Monet ruotsalaisdekkarit ammentavat dekkarijuonensa lisäksi jonkinlaisesta yhteiskunnallisesta sanomasta. Annabellen yhteiskunnallisuus liittyy pieniin paikkakuntiin, joissa vaihtoehdot ovat vähissä, joissa suurin unelma saattaa olla poispääsy paikkakunnalta. Henkilöhahmot ovat  pääsääntöisesti mielenkiintoisia ja uskottavia. Uhrina nuori, kaunis tyttö ja päähenkilönä alkoholiin taipuvainen ja menneisyyden haamujen kanssa painiva poliisi vähintäänkin lähenevät vaarallisesti kliseisyyden rajoja skandinaavisten dekkarien joukossa, mutta tällä kertaa se ei minua kirjaa lukiessani haitannut, vaan tulivat jälkihuomiona myöhemmin.

Kirjassa ympäristön kuvaus on sopivalla tavalla tarkkaa. Minun oli helppoa kuvitella päässäni ”oma Gullspång”, mutta jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä sen oikean kanssa. Mielikuvitus on lukemisenkin suola ja Annabellessä mielikuvitus pääsee sopivalla tavalla valloilleen, sitä ei ole pilattu ylitarkalla kuvailulla.

”Gullspångin keskuskoulu oli iso oranssinvärinen tiilirakennus, johon
kuului erikoisia lisärakennuksia ja siipiä. Reunimmaisena parkkipaikan
vieressä oli lukio. Charlie ei ollut koskaan käynyt sitä.”

Mielestäni Annabelle on kaikin tavoin erinomaisen hyvin kirjoitettu ja rakennettu kirja, jota on helppo suositella kaikille jännäreiden ja dekkareiden ystäville. Suomennos ilmestyi Tammikuussa 2018, joten en vielä uskalla huudella sen vielä ”vuoden kovin tulokas”, mutta riman se asettaa korkealle, niin muille tulokkaille kuin kokeneemmillekin kirjoittajille (ja ehkä varsinkin heille). Vahva suositus, tätä kirjaa et halua laskea käsistäsi!

********************

(Annabelle luettu kustantajalta saatuna lukukappaleena)